2.3.2009 tässäpä kysymys: Kuinka ikävä voi tulla koiria, kun on erossa 3 viikkoa? voin vain kertoa että aivan kamala. Omistaja eli minä siis lähdin leville työssäoppimaan husky-tilalle ja jätin pikku lapsukaiset kotiin perheen hoidettavaksi kun mökkiin ei saanut ottaa koiria. Ylläri pylläri paikanpäällä selvisi, että koirat olisi sittenki voinu ottaa. Kiitti vaan kovasti. Ajetaampa 500km. pohjoseen ja vasta perillä voidaan kertoa tuollanen pikku info....Oon kuitenki päässy ajamaan oikein oikeillaki koiravaljakoilla kunnon reissuja joten ehkä se korvaa jotenki omien koirien puutostilan.
Mitäs muuta meille kuuluu.. Danalla on juoksut. Juuri kun oli suunnitelmissa että nyt aletaan treenaan tokoa ja agilityä taas piiiitkän tauon jälkeen. Myy sitten taas on päättänyt pihtailla juoksuja oikein Dananki edestä. Odottavan aika on tietenki aivan älyttömän pitkä.... Rico käyttää 27. pvä jo huimat 2 vuotta. huh huh. Eipä siinä, vaikka Ricolle ikää kertyykin, ei tämä elikko ole kyllä saanut pätkääkään järkeä päähän. Danasta on tullut oikein kunnon old lady. Rico pölhöilee vinkulelujensa kanssa pitkin taloa ja Dana vaan huokailee sellaisille typeryksille. On siinä kyllä melkosten hauskat kaverukset.
20.1.2009 ONNEA DANA 5V!! niin se aika vaan vierii....
10.1.2009 Näimpäs se uusi vuosi pyörähti taas käyntiin. Kannus kituutteli uuden vuoden jälkeiset päivät paukkupakkasessa, mutta sepäs ei paimeniin paljoa vaikuttanut :) Rico nosteli kinttujansa pihalla hieman, mutta muuten se kuuluisa järki ei päätä pakottanut. Myy meinas tehdä pakkasten takia totaali ulkonaliikkumisesta kieltäytymisen. On se vaan nii rimpsessa. Tänään oli pitkästä aikaa sitte taas vähä lauhempaa, niin päästiin koirien kanssa kunnon lenkille. Myylle tänään hieno MÄAJ-1 kauriin ajamisesta. Pisteitä kertyi 77,50 kelissä, joka ei ole mikään kaikista helpoin. Pakkasta -3 ja lunta yli 15cm.
16.12.2008 On se hyvä, että edes kerran vuodessa muistaa katsoa kotisivujansa. Vuoden aikana onkin tapahtunut vaikka ja mitä. Kaikki eläimet voi loistavasti. Tuloksia ei oikein miltään puolelta ole tullut. Ricon jalka on täysin oireeton ja poika vietteleekin rattopäiviä kotona Danan kaverina ja omistajan henkilökohtaisena klovnina. Poika on kasvanut oikein miehen mittoihin, ja Ricon tietoihin lisäsinkin uuden kuvan vanhan Rico 7kk kuvan tilalle. Tässä uudemmassa painoksessa Rico onkin jo 1,5v. Dana suoritti kouluni ohella syksyllä kiva koirakansalainen-testin, mikä nyt sinäänsä ei ole mikään suuri saavutus. Vuoden aikana Danan kanssa on tuuskailtu taas kaikenlaista. Pääpainona treeneissä on ollut jälki ja haku, joten toko on jäänyt vähän sivulajiksi. Kokeiltiimpa vuoden aikana Danan kanssa purujakin ja hienostihan se tyynyn kanssa revitteli.
Lisäsin sivuille enemmän tietoa myös mäyris Myystä. Tämä valloittava vauhtinakki on vuoden aikana osoittanut erinomaisia käyttöominaisuuksia ja onkin niittänyt mainetta lähimetsästysseuroissa oikeana "kauriinkaatajana". Alkutalven ensijäät meinasivat jäädä kohtaloikkaiksi seikkailuiden aikana, mutta onneksi Myyllä on oikein hullun tuuria. Kuten Myyn omilla sivuillakin lukee, on meille tulossa ensi vuoden aikana pikkumäyriksiä. Oman kennelnimen anominen kennelliitosta on projektin alla.
Tällaista meille näin lyhykäisyydessään. Oikein hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2009!
16.1.2008 Uusi vuosi ja uudet kujeet, ja ehkä myös parempikin vuosi. Viime päivittämisestä onkin aikaa, ja taas on paljon kerrottavaa. Ensinnäkin Ricon jalan operoinnista on vähä reilut 2kk, ja viimeinkin jalkaa saa hieman rasittaa mm. vapaalla liikunnalla. Ja hyvältä vaikuttaa. Rasituksen jälkeen jalka on ollut melkeinpä oireeton eikä kipua ole ollut. Leikkauksesta siis todellakin oli hyötyä, vaikka aluksi tuntui vähän epätoivoiselta. Oman jalkanikin sain kipsistä pois, ja kuntoutus voi alkaa sekä omistajan että koiran jalan kanssa todenteolla. Kaikki näyttää siis tällä hetkellä lupaavalta.
Dana kasvattaa taas karvojansa takaisin, ja pitkästä aikaa ollaan jopa päästy treenailemaan jotain pientä. Yrityksenä on saada treenattua koira vuoden aikana sellaiseen kuntoon, että vuoden vaihteessa valionarvotoiveet näyttäisi vähän paremmilta. Muina tavoitteina Danalla on jäljellä edistyminen ja kilojen karistaminen :D Ohjaajasta johtuneen treenitauon aikana isä on onnistunut syöttämään pikkupelekkarini aivan kamalaan kuntoon. eipä tuollaista harrastuskoiraksi voi sanoa.
Ricon kanssa ensi vuoden ohjelmassa on optimaalinen kuntoutuminen, ja mahdollisesti tokon aktiivinen treenaaminen. Ehkä jopa kisaaminen jo loppuvuodesta. Rico vain on Danaan verrattuna oikea valopää, joten edistyminen on sen mukaista. Myös jälkeä tullaan tekemään mahdollisuuksien mukaan, vaikka rakeenteellisesti vaativa tottelevaisuusosuus karsii kisamahdollisuudet PK-puolelta. Lääkärit sanoivat, että kyynäroperoidun koiran kanssa ei ole järkevää harrastaa hyppyjä sisältäviä lajeja, joten emme myöskään ota riskiä.
Tulevan vuoden aikana meille myös myös näillä näkymin tulossa karkeakarvaisia mäyräkoiran pentuja kauriinajolinjoista. Emänä tulee olemaan Eräopen Rasta eli Myy(lisää "muut" kohdassa), mutta urosvalintaa mietitään vielä.
17.11.2007 Niinhän siinä käy, että kun alamäki alkaa, se alkaa kunnolla. Ensiksi pentu, sitten suru ja nyt vielä minä onnistun rikkomaan itseni. Kaaduin koulussa jalkani, ja nyt on oikeasta nilkasta luut kirjaimellisesti paskana. Kaikki suunnitelmat seuraavaksi 7 viikoksi saa unohtaa. ei mahdollisuuksia päästä edes messariin. kamalaa. Hyviäkin uutisia täytyy jostakin repäistä :) Danan joulukirje julkaistaan tulevassa belgianpaimenkoiralehdessä, ja lisäksi Dana pääsee koristamaan yhdistyksen kalenteria :)
12.11 Ricon kyynärpää leikattiin Seinäjoen eläinklinikalla. Kyynärpäästä löytyi irtopala, joka ei kuitenkaan ollut kerennyt rikkoa paljoa rustokudosta. Poika on nyt 2kk remmihoidossa. Leikkauksen jälkeiset ennusteet on hyviä, ja n.4kk päästä kyynärpään tulisi olla mahdollisimman oireeton.
Dana on päättänyt olla taas vaihteeksi täydellinen kojootti. kaikki upeat pohjavillat on poissa :D
8.11.2007 In Memoriam Astra <3. Suussa pitkään ollut tauti syövytti hampaat niin huonoon kuntoon, että lopulta oli pakko päästää ystävä viimeiselle matkalle. Kiitos Astra ja paljon karhuhaleja.
16.10.2007 Meillä on murheen aihe. Herra 6kk eli Rico. Jalkaansa ontunut mies vietiin tutkimuksiin, ja löydettiin kipuja etujalan oikeasta kyynärpäästä. Kuvista ei selvinnyt mitään maailmaa mullistavaa. suurennuslasilla oikean kyynärpäännivelen pinta oli yhdestä kohtaa hieman röpelöisempi vasempaan verrattuna, mutta sekään ei suoraan romuta meidän maailmaa mahdollisesta niverikosta. Kipulääkitys ja lisää lääkärikäyntejä. epätietoisuus on inhottavaa. Ontuminen on vaikeuttanut meidän arkea huomattavasti. Poika kun on täydessä levossa ja voitte kuvitella kuinka vaikeaa on pitää 6kk vanhaa intoa pursuavaa pentua rauhassa.
Viimeinkin meillä on ansaittu syysloma, joten yritän saada jotain järkevää aikaiseksi näille sivuillekkin. Dana ja mäyris Myy menee kauneuskilpailuun Seinäjoen KV näyttelyyn 20.10. Tulokset tulee, ei huolta :)
19.9.2007 Syksy tulee turhankin nopeaa, ja aamulenkilläkin tarvitsee välillä jo tumppuja käsiin. Kyllä se aika vain kuluu äkkiä. Koulu vie kaiken ylimääräisen ajan, ja harmaita hiuksia lisää ensi viikolla alkava huimalta vaikuttava koeviikko. Onneksi sen jälkeen pääsen sitten taas muutamaksi jaksoksi lukiolta pois opistojaksolle. ehkä sitten saisi opetettua kakaralle kunnon tapoja. Jakson vaihduttua omistaja saa alkaa harjoittelemaan wanhojen tansseihinkin. voi kamala että sitä on vanha! Koirat siis ovat saaneet viettää rattopäiviä kiitos lukion. Dana kisaa seuraavaksi agilityssä muistaakseni haukiputaalla. talvella sitten on tarkoitus lähteä viikonlopuksi Tornioon kaamosralliin, kun kuitenkin on kuusi starttia viikonlopun aikana. Dana ei kyllä taida startata kaikkiin, ihan siksi että koiraa säästelen hieman.
Sivut ovat vieläkin kesken, syytän taas lukiota :) Etusivulle sain laitettua uunituoreen kuvan metsälenkiltä, joka muuten oli hauskin lenkki pitkiin aikoihin! Nauttikaa ihmiset luonnosta nyt kun vielä on nättiä, eikä tyhmän liukasta ja märkää..
8.9.2007 Suomenkielinen osio näiltä sivuilta viimein valmis. Sivut ovat kuitenkin kesken-eräiset, joten yrittäkää ymmärtää. Tänään siis Dana korkkasi uuden ohjaajan kanssa hienosti agilityn loistavalla nollavoitolla Pedersöressä. Rata oli melko nopea ja hyvää ohjausta vaativa, mutta Danalle sopivan haastava.
|
|